torstai 29. joulukuuta 2011


 Hyvää iltaa taas pitkästä aikaa! Loma on vierähtänyt silmissä, mutta samalla oon saanut siitä kaiken irti. Iltaisin valvottu, aamuisin nukuttu lähemmäs kello kolmeatoista, syöty hyvin ja herkuteltu, oltu kavereiden kanssa ja rentouduttu! Myöskin on tullut aika paljon datailtua.
Kerrankin tuntuu, että olen osannut olla lomalla, rauhoittua! Vaikkei nyt kouluunkaan palaaminen vielä houkuta.



Tämän viikon olen viettänyt kotona, kuvaillessa ja Veeran kanssa säätäessä. Alkuviikosta tosin täti ja hänen mies oli meillä kyläilemässä ja tänäiltana sitten serkut Hämeenlinnasta tulee vierailemaan. 
Meillä on myös ollut treenitaukoa aina 18. päivästä saakka ja huomenna sitten taas pääsee pitkästäaikaa salille näkemään kavereita ja ennenkaikkea nyt aletaankin sitten työstää mulle uutta ohjelmaa. Musiikiksi tulee coconut tree (Mohombilta), joka on miksattu ranskassa. Haluaisin jo kuulla sen miksatun version, kaikki on ainakin kehunut sitä.. En tosin vieläkään pääse kunnolla reenailemaan, koska tää ranne on yhä kipeänä. Kolmas ensimmäistä mulla on mangeettikuva ja selviää, että mikä siellä mättää - jäiks.


Olen muuten rakastunut tuohon pleikkapeliin, minkä sain joululahjaksi :D Se on se DanceStar Party, mitä pelattiin beebeessäkin. Se, jossa heilutaan sen kapulan kanssa.. Googleta jos kiinnostaa. Sitä on tosiaan tullut bailailtua päivät pitkät. Lisäksi sitten olen alkanut jo siirtelemään vähän kuvia tuolle muistikortille, jonka laitan siihen digitaaliseen kuvakehykseen. Kaikki parhaat näpsyt tottakai! :P



 Eläimillekkin kuuluu hyvää. Nelli on elellyt normaalisti ja tottakai myös herkutellut kinkulla sekä maksalaatikolla. Gerbiilit myöskin asuvat taas sovussa ja elämä näilläkin on edennyt tavallisesti. 

Lauantaina sitten vaihtuukin vuosi ja sen kummempia suunitelmia ei uudelle vuodelle ole, kuin vain perus perheilta ja ehkä tuttavaperheen seurassa. Kuvitelkaa. Mihin katosi vuosi 2011? Liian nopeasti kyllä vierähti... Ei oikeastaan mitään kohokohtaa jäänyt mieleen, muttei kyllä sen kummemmin mitään ikävääkään. Voisiko siis sanoa, että perus vuosi? :D


 ^Tuollaisen kuvan halusin tehdä ihan vertailun vuoksi... niin, missäs se lumi viipyy?

Lunta ei näy, mutta alkuviikosta täälläkin mylläsi pieni myrsky: Naapureista on kaatunut puita ja puutarhakalusteita lennellyt pitkin pihoja. Meidän pihasta ei onneksi puita kaatunut tai muutakaan vastaavaa. Sähköt oli jonkun tunnin tai pari poissa ja lämmintä vettä ei ole tullut pariin päivään. Noh, tänään ainakin kaikki näyttäis olevan taas normaalisti ja pihalla ei edes tuule.

Huomenna sitten tosiaan alkaa taas treenikausi ja varmaan käyn vähän Venlaa viihdyttämässä. Voisi myös varmaan yrittää alkaa mennä aiemmin nukkumaan, kun nyt on joulun jälkeen aina venähtänyt sinne kello kolmeen ja parhaimmillaan puoli viiteen... hups. Ja aamullakin voisi yrittää heräillä ennen puoltapäivää :'D Eiköhän tää arki tästä taas ala...

Mutta, mäpäs lopettelen tähä, vaikka tekisikin mieli kirjoittaa pidempään.


Ei kommentteja: